Leica Ultravid 8x32 1450;- , Zeiss 8x32 Victory FL 1490;-

Kimmo Absetz

Intro: Niin lintuharrastukseen kuin yleiskäyttöönkin parhaiten soveltuvat kiikarit ovat yleensä suurennukseltaan 8-10x ja etulinssin halkaisijaltaan 30-44mm. Perinteisesti on ajateltu, että huippukiikari tarvitsee vähintään 40mm:n objektiivin riittävän valovoiman takaamiseksi. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana linssien heijastuksenestopinnoitteiden kehitys on kuitenkin parantanut kiikareiden valonläpäisyä niin paljon, että myös pienemmillä objektiiveilla saadaan lähes aina riittävän kirkas kuva, etenkin jos suurennos maltetaan pitää kahdeksankertaisena. Tyypillisesti 32-millinen on myös lähes kolmanneksen kevyempi ja kooltaan ja muodoltaan paremmin käteensopiva kuin 42-milliset sisarmallinsa. Nykyaikainen 8x32 on siis huippukiikariksi varsin toimiva kokonaisuus..

Testin kohteena olivat valmistajiensa uusinta mallistoa olevat Zeiss 8x32 FL ja Leica 8x32 Ultravid. (Zeissin 10x32-malli oli testattavana samaan aikaan, ja siihen on tekstissä joitakin viittauksia). Vertailuun olisi kuulunut myös ”uudistettu” L-versio Nikonin erinomaisesta 8x32 HG-kiikarista, mutta sitä ei ollut testiajankohtana mahdollista lainata (ks. ALULA:n aiemmat HG-testit sekä testi Swarovskin 8/10x32 EL-kiikareista, jotka myös kuuluvat samaan hinta- ja laatuluokkaan artikkelin kiikareiden kanssa).

Leica ja Zeiss olivat kokeilussa useita viikkoja. Ne ehdittiin testata varsin perusteellisesti, myös maastossa, yhdessä ja erikseen. Lisäksi useat lintuharrastajatoverini kokeilivat ja kommentoivat kiikareita.

Tekniset ja käyttöominaisuudet

Näennäiset näkökentät ovat Zeissilla 64° ja Leicalla 62°. Ultravid edustaa siis tavanomaista laajakulmatasoa ja Zeiss FL hiukan parempaa, joskin ero on käytännössä vähäinen.

Molemmat tarkentuvat alle kahden metrin, Zeiss noin 25 cm Leicaa lähemmäs. Leicalla tarkennuksen muuttamiseen kymmenestä metristä äärettömään riittää 80° kierros ja Zeissilla 60°. Molemmilla tarkentaminen oli helppoa, miellyttävää ja nopeaa, joskin Zeissin tarkennuspyörä liikkuu pehmeämmin kuin Leican jonka tarkennuksessa on pientä klappia. Testijaksolle sattui käyttökokemuksia jopa -15 °C pakkasessa, jossa molemmat kiikarit toimivat vielä moitteitta. Syväterävyyden suhteen ei kummankaan kohdalla ollut huomauttamista.

Silmälasikäyttö ja diopterisäätö: Mittasin kiikareitten katseluväleiksi Ultravidille 11 mm ja Zeissille 15 mm. Ultravidin katseluväli on silmälaseilla katsottavaksi niukka, kun taas Zeississa se on varsin hyvä. Zeissin uloskierrettävät silmäkupit ovat kookkaat, tukevan tuntuiset eikä niissä juuri ole klappia. Pykälöidyt väliasennot löytyvät 4 ja 8 mm:n kohdalta. Leican silmäkupit ovat pienemmät, reunoiltaan pehmeämmät, klappia on lähes yhtä vähän kuin Zeisseissa ja yksi pykälöity väliasentokin löytyy 6 mm:n kohdalta. Silmäkuppien mukavuus on voimakkaasti yksilöllisistä kasvonmuodoista riippuvainen, mutta minulle Zeiss sopii selvästi Leicaa paremmin. Voimakkaasti likinäköisten tarvitsemaa tarkennusvaraa yli äärettömän Zeisseissa on kohtalaisen paljon ja Ultravidissa huomattavasti vähemmän. Kahdesta vahvasti likinäköisestä koehenkilöstäni (joista kumpikaan ei käytä silmälaseja kiikareilla katsellessaan) toinen pystyi ilman silmälaseja juuri ja juuri tarkentamaan Leican äärettömään, kun taas toisella tarkennusvara loppui kesken noin sadan metrin kohdalla. Zeissien kanssa kummallakaan ei ollut ongelmia ja varaakin jäi vielä reippaasti. Molemmat valmistajat ilmoittavat säätövaraksi +-4 diopteria, joten tuloksista nähdään, että likinäköisen ostajan on syytä kokeilemalla itse varmistua kiikarin sopivuudesta.

Muita huomioita

Kiikarit ovat vesitiiviitä ja typpitäytteisiä. Molempien rungot ovat keskiakselia lukuun ottamatta kokonaan kumitettu. Kumipäällyste on Zeississa pitkittäin oterihloitettu ja Leicassa sileä, mutta pinnaltaan aavistuksen tarttuvampi. Leican rungon keskiakseli on metallipintainen, mikä kylmällä säällä tuntuu sormenpäissä.

Zeissit sopivat hiukan leveämpinä ja pyöreämuotoisempina käsiini paremmin kuin Ultravid, mutta kyllä siromuotoista Leicaakin mielikseen käsitteli. Isokätiset voivat tosin kokea 40–42 -millisten käsittelyn luontevammaksi kuin näitten keskikokoisten mallien.

Ulkonäössä Ultravid vie pisteet kotiin: 8x32 on todella tyylikäs ja siromuotoinen instrumentti. Zeiss muistuttaa aika tavalla valmistajan vanhaa 8x30 Classic-mallia eikä ole ruma sekään, muttei ulkonäöllään ja selvästi muovisemmalla olemuksellaan herättänyt minussa samanlaista omistamisen halua kuin Ultravid. Zeiss painaa valmistajan mukaan 580 g ja Leica 560 g. Painot ovat lähellä ihanteellista ja kiikareiden tasapaino on hyvä. Takuu on molemmilla kymmenen vuotta.

Leicaa vaivaa liian tiukaksi mitoitettu okulaarin sadesuojus, jota joutuu venyttelemään paikoilleen ja nyppimään irti. Zeissin suoja puolestaan on sopivan väljänä nopea ja helppo käyttää. Muut varusteet ovat molemmissa oikein hyviä – leveät, pehmeät ja joustavat kantohihnat, mukana roikkuvat objektiivinsuojukset sekä tukevat ja laadukkaat cordurakotelot.<7p>

Optiset ominaisuudet

Mittasin kiikareiden erotuskyvyn sekä tavanomaisesti katsomalla että 3x ”boosterin” kanssa. Jalustalle asetettuina molemmilla silmillä katsoen erotin sekä Leicalla että Zeissin 8x:lla 2.5 viivaparia/mm kymmenen metrin etäisyydeltä. Boosterin avulla erottui Leicalla noin 4.7, Zeissin 8x:llä 3.2-3.6 ja Zeissin 10x:lla 4.0-4.5 viivaparia/mm. Zeisseissa syynä tuloshajontaan on se, että molemmissa kappaleissa kiikarinpuoliskojen erotuskyvyt poikkesivat toisistaan jonkin verran. Vertailukiikareihin ja aiempiin mittauksiin suhteutettuna Ultravid on erotuskyvyltään parhaiden mittaamieni 32-millisten tasolla, mutta Zeissit jonkin verran pehmeäpiirtoisemmat – suunnilleen yhtä teräviä kuin aiemmin mittaamani Swarovskin EL-sarjan 8/10x32:t.

Subjektiivinen katselukokemus vahvisti vaikutelman Leican huipputerävästä kuvasta. Zeissien mittaustulokset saivat minut ennakoimaan puutteellista terävyyttä myös maastokäytössä. Tätä odotusta vahvisti se, että kummankin Zeissin kohdalla (8x ja 10x32) valopistetesti osoitti lievää astigmatismia, joka on huippukiikareissa yleensä yksilövika jota tämän hintaluokan kiikareissa ei soisi näkevän. Leica pärjäsi valopisteen kanssa selvästi Zeissia paremmin, mutta myöskään sen kuvassa valopiste ei muodostunut yhtä tiukaksi kuin parhailla kiikareilla.

Mittausten jälkeen olin hiukan yllättynyt, kun maastokäytössä Zeissin kuva vaikuttikin oikein hyvältä. Suorassa vertailussa Leicaan tai huipputeräviin 42-millisiin pikkuzeissien hiukan vähemmän terävän kuvan kyllä huomaa, mutta lintuja katsellessaan testaajat olivat 8x32 FL:n kuvaan varsin tyytyväisiä. Luultavasti tämä johtuu FL-kiikareiden vähäisestä väripoikkeamasta, joka osaltaan rauhoittaa ja terävöittää kuvaa. Väripoikkeama on Zeisseissa pyritty fluoridilasia käyttäen korjaamaan niin vähäiseksi, että sen ei pitäisi käytännössä häiritä katselua. Kuvan keskellä, esimerkiksi kirkasta taivasta vasten lentäviä lintuja tai kirkasta hankea vasten olevia tummempia kohteita katsellessa näkyvä kohteen reunojen värjäytyminen onkin erittäin vähäistä. Leicassa tätä kuvavirhettä on huomattavasti enemmän – suunnilleen saman verran kuin vastaavan kokoisissa Swarovskin EL- tai Nikonin HG-kiikareissa. On kuitenkin suuressa määrin katsojasta kiinni, huomaako hän väripoikkeamaa ja kuinka häiritseväksi hän sen kokee. Lisäksi väripoikkeaman havaittavuus riippuu paljon valaistusolosuhteista sekä siitä, kuinka tarkasti kiikarin on sovittanut silmilleen.

Leica Ultravid 8x32 on kontrastiltaan loistava, parhaitten kokeilemieni kiikareiden tasoa. Zeiss jää hiukan jälkeen, mutta senkin kontrasti on hyvä. Voi olla, että kiikareiden erilainen väritasapaino saa osaltaan Leican kuvan tuntumaan kontrastikkaammalta, mutta osittain on varmasti kysymys myös paremman terävyyden tuomasta kontrastilisästä.

Sekä Leica että Zeiss ovat kirkkaudeltaan tämän kokoluokan huippua ja käytännössä tasaväkiset. Hämärässä 42-millisten kiikareiden suurempi lähtöpupilli antaa yleensä hiukan etua, mutta kirkkaassa päivänvalossa voivat nämä 32-milliset olla jopa miellyttävämmät.

Sekä Ultravid että FL ovat värientoistoltaan erinomaisia. Zeisseissa valkea taittuu lievästi kellertävään, ja Ultravidissa on vähäinen punaruskea korostus, joka saa mustan toistumaan Zeissia syvempänä ja luonnollisempana. Värien elävyys oli testaajien mielestä Leicassa parempi, mutta Zeisseilla puolestaan väripoikkeaman vähäisyys ikään kuin puhdistaa värejä, jolloin ylimääräistä värjäytymistä, värien eräänlaista ”yliläikkymistä” on niiden kuvassa Leicaa vähemmän.

Molemmat olivat erittäin hyviä vastavalo-olosuhteissa, mutta eivät aivan täydellisiä. Suoraan auringon viereen katsottaessa näkyy molempien kuvassa toisinaan ohuita värillisiä valokaaria, jotka eivät juuri haittaa katselua. Silmäkupit ovat Zeisseissa halkaisijaltaan selvästi suuremmat kuin Leicassa, mutta riippuu kasvojen muodoista kummat päästävät enemmän sivuvaloa katsojan silmiin.

Reunapiirtoa pyrin arvioimaan katsomalla jalustalle asetetulla kiikarilla vain toisella silmällä kuvan vaakasuuntaiselle halkaisijalle eri kohtiin sijoitettua testitaulua kymmenen metrin matkalta. Tällöin tuloksen sentit vastaavat metrejä kilometrin etäisyydellä. Kymmenen senttiä keskustasta sekä Leica että Zeiss erottivat vielä käytännössä saman kuin keskustassakin. 30 sentin kohdalla heikennys oli yli 25 % ja kiikarit edelleen varsin tasaväkisiä, mutta tästä eteenpäin Leican kuva huononi selvästi jyrkemmin kuin Zeissin. 50cm:n päässä keskustasta Zeissin erotuskyky oli pudonnut alle puoleen keskustan tasosta ja Leican vielä tuntuvasti enemmän.

Zeissin – eikä etenkään Ultravidin – reunapiirtoa ei voi pitää keskinkertaista parempana, mutta molemmissa terävä alue keskustan ympärillä oli mielestäni kohtuullisen laaja.

Katsomisen helppoudessa Ultravid oli hyvä, mutta FL vieläkin parempi. Leican kuva on terävä, kontrastikas ja siihen pääsee helposti sisään, mutta panoroidessa sen kuva on levottomampi kuin Zeississa. Lisäksi kuvan reunoille syntyi helposti tummia varjostumia, kun kiikareita painoi kasvoja vasten. Pidemmälle ulos kiertyvät silmäkupit olisivat varmasti auttaneet asiaa.

Zeissilla katselu oli puolestaan poikkeuksellisen rauhallista ja luontevaa. Silmät eivät joutuneet tekemään ylimääräistä työtä, kuvaan pääsi heti sisään eikä kuva panoroidessakaan temppuillut ikävästi. Zeississa silmäkupit myös kiertyvät tarpeeksi ulos eikä kuvan reunoille syntynyt varjostumia. Katsomisen helppous riippuu kuitenkin kiikarin lisäksi katsojasta. Niinpä kiikareiden ostoa harkitsevan on syytä varmistua havittelemansa mallin sopivuudesta itse kokeilemalla.

Yhteenveto

Sekä 8x32 Leica Ultravid että Zeiss Victory 8x32 FL ovat erinomaisia keskikokoisia huippukiikareita ja sopivat hyvin vaativan harrastajan ykkösvälineeksi. Yhdistelmä molempien parhaista ominaisuuksista olisi hyvin lähellä ihanteellista yleiskiikaria, vaikka reunapiirron osalta kumpikaan ei yllä Nikonin HG- ja SE-kiikareiden tasolle. Ultravid on terävyyden, kirkkauden, kontrastin ja värien elävyyden osalta huipputasoa, mutta turhan suuri väripoikkeama ja pienet puutteet katsomisen helppoudessa himmentävät kuvanlaadun kokonaisuutta. Myös liian niukasti uloskiertyvät silmäkupit ja silmälasikäytön rajoitukset pudottavat arvosanaa. Zeiss 8x32 puolestaan nousisi piikkipaikalle, mikäli sen keskialueen terävyys ja kontrasti olisivat yhtä hyviä kuin Ultravidissa, Nikon HG L:ssa tai vaikkapa Zeissin omassa 8x42 FL:ssa. Fluoridilasilla saavutettu väripoikkeaman korjauksen taso rauhoittaa ja selkeyttää mielestäni FL-kiikareiden kuvaa selvästi. Zeissin käytettävyydessä ei ole mitään mainittavia heikkouksia, se sopii silmälaseja käyttäville hyvin, ja sillä katseleminen oli harvinaisen luontevaa ja vaivatonta.

Juttu on alunperin julkaistu Alula-lehdessä 2/2005. Juttua on lyhennetty ja muokattu IWA-lehteä varten tarkoitukseen sopivaksi.